Seurakunta

kirkko

Kolin alueen seurakuntaelämää

Kolin, Hattusaaren ja Jeron kylien kuuluminen Lieksan kaupunkiin ja Lieksan seurakuntaan juontaa juurensa 1600-luvulle, jolloin koko Pielisen Karjala muodosti yhtenäisen Pielisjärven kirkkopitäjän. 1800-luvulla, Juuan ja Nurmeksen itsenäistyessä, Pielisjärven alue huomattavasti pieneni. Kolin jäi kuitenkin emäseurakunnan yhteyteen. 1900-luvun loppupuolella Pielisjärvi nimi muuttui sekä kunnan että seurakunnan osalta Lieksaksi. Kolin alue on edelleen osa Lieksan kaupunkia ja Lieksan seurakuntaa.

kirkko

Seurakuntaelämän keskuksena Kolilla on kirkko, joka on valmistunut 1930 alkuaan kristillisen yhdistyksen rukoushuoneeksi. Myöhemmin rakennusta on laajennettu nykyiseen muotoonsa. Alttariveistos on Eva Ryynäsen käsialaa. Jumalanpalveluksia kirkossa pidetään kerran kuukaudessa. Säännöllisen jumalanpalveluselämän lisäksi kirkolla on kerhotoimintaa lapsille ja vanhuksille sekä seurakuntasisaren vastaanotto noin joka toinen viikko. Kylällä kokoontuu myös lähetyspiiri.

Kolin hautausmaa, joka sijaitsee Merilänrannan tien varrella, on otettu käyttöön vuonna 1943. Lähellä Kolin huippua on suurella puuristillä merkitty hiljentymispaikka “Hiljaisuuden temppeli”, jossa on myös pidetty kesäisin yksittäisiä hartaushetkiä ja toimitettu avioliittoon vihkimisiä.

Lieksan seurakunnan kotisivut

LIEKSAN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

Lieksan Ortodoksinen seurakunta järjestää Kolin alueella joitakin tilaisuuksia vuosittain. Lisätietoja:

http://www.lieksanortodoksit.palvelee.fi/